Itsenäistyvät nuoret
Miltä tuntuu olla ensimmäistä kertaa vapaa ja samalla vastuussa itsestään?
Dokumentaariseen valokuvaan keskittyvä 11-kollektiivi päätti Suomen juhlavuotena etsiä sellaisia tarinoita Suomesta, jotka kertovat suomalaisen hyvinvoinnin ilmiöistä. Kiinnostuin itse niistä nuorista, jotka muuttavat yksin asumaan alaikäisinä. Varhain kotoa muuttaminen ei ole Suomessakaan kovin yleistä, mutta kuitenkin paljon yleisempää kuin monissa eurooppalaisissa maissa.
Aihe kiinnosti minua monestakin syystä. Itse olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia muuttaa kotoa pois alaikäisenä. Itsenäistyminen häämötti jossain lukion jälkeisessä ajassa. Harvassa olivat ne kaverit, jotka tuohon aikaan minnekään yksinään muuttivat. Yksi iso syy kiinnostua näistä nuorista oli se, että opiskelen opinto-ohjaajaksi Itä-Suomen yliopistolla osana sosiaalipsykologian tutkintoani. Peruskoulun päättävät nuoret ovat ensimmäistä kertaa sellaisessa elämän kiinnostavassa nivelvaiheessa, jossa he tekevät valintoja koulutus- ja urapoluillaan. Se on ainoa aika heidän elämässään, kun he tekevät näitä valintoja alaikäisenä, tarviten aina huoltajan hyväksynnän päätöksilleen.
Kuvasin ja haastattelin nuoria heidän omissa asunnoissaan. Tarinoissa korostui monet onnellisuuden aiheet, hetkittäiset yksinäisyyden tunteet ja jatkuva rahanpuute. Moni yksin muuttanut oli lähtenyt pieneltä paikkakunnalta esimerkiksi saadakseen ilmaisutaidon opetusta lukiossa tai päästäkseen tietyn alan opintoihin ammattikouluun. Jostain syystä yksin muuttaminen tuntui olevan enemmän tyttöjen juttu, joten yksin asuvia poikia oli huomattavasti vaikeampi löytää.
11-kollektiivi julkaisee kaikki sarjat Image-lehden vuoden 2017 syysnumeroissa. Itsenäistyvät-sarja julkaistiin Imagen marraskuun numerossa. Lisäksi osa kuvista on näytillä 9.–23.11.2017 Kulttuuritehdas Korjaamon aulagalleriassa 11-kollektiivin yhteisnäyttelyssä.
”Olen kotoisin Lohjalta. Peruskoulussa yhteishaun aikaan olin stressaantunut valinnoistani, ja silloin kuulin Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Aluksi tunsin tyhjyyttä, mutta siihen tottuu nopeasti. Vaikeimmalta on tuntunut oma jaksaminen ja yksinäisyys, kun aluksi uudessa kaupungissa ei ole ystäviä. En kuitenkaan varsinaisesti potenut kovin paljoa koti-ikävää. En tiedä olisiko ollut helpompaa muuttaa kotoa vasta muutaman vuoden kuluttua. Yksin muutettuani olen onnistunut siirtymään vegaaniruokavalioon, josta olin pitkään haaveillut. Ehdottomasti parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut uudesti löytynyt itsenäisyys. Täällä Tampereella ihmiset ovat avoimempia, ja olen kokenut, että olen voinut aloittaa puhtaalta pöydältä. Myös suhteet vanhempiin ovat parantuneet, kun olen muuttanut pois kotoa.” (Helena Keinänen)
”Olen kotoisin Kokemäeltä. Muutin Tampereelle peruskoulun jälkeen, sillä minusta tuntui, etten jaksa olla pienellä paikkakunnalla. Halusin uusia seikkailuita, tavata uusia ihmisiä ja saada paremmat kouluttautumisvaihtoehdot. Isosiskoni ja isoveljenikin ovat muuttaneet kotoa heti peruskoulun jälkeen, joten vanhemmat eivät vastustaneet minunkaan lähtöä. Hain opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa Pyynikille, mutta aluksi en päässyt kouluun sisään. Päädyin opiskelemaan LVI-alan perustutkintoa, mikä minulla oli vasta toisena vaihtoehtona. Ei ollut lainkaan minun juttuni vääntää putkien kanssa, vaan halusin päästä sosiaalisempaan toimintaan mukaan. Onneksi opon avustuksella vaihto onnistui jo puolen vuoden päästä, ja pääsin aloittamaan lähihoitajaopinnot muiden tammikuussa aloittavien kanssa.” (Niko Lehtotie)
”Olen syntynyt Sudanissa ja asunut siellä 1-vuotiaaksi asti. Perheeni lähti pakoon maan epävakaata tilannetta, ja päädyimme lopulta Egyptin kautta Suomeen. Olin Suomeen tullessani 4-vuotias ja elettiin vuotta 2004. Muistan pätkiä tuosta matkasta, lentokoneesta ja yhteisestä huoneesta siskoni kanssa. Siellä molemmilla meillä oli omat muumipeitot. Asetuimme perheen kanssa Kotkaan asumaan. Nyt asun yksin Kirkkonummella, sillä olin kyllästynyt Kotkaan ja halusin uuden alun. Opiskelen hiusalaa Espoon Omniassa ja samalla teen lukio-opintoja aikuislukion puolella. Oli vaikeaa saada vanhemmat suostumaan siihen, että muutan kotoa. He olivat kovasti sitä vastaan, vaikka aloitin taivuttelun ajoissa. Kun olin yhdeksännellä luokalla, he sanoivat muuttoajatuksiini, että ehdottomasti ei. Sitten lopulta viime vuonna, kun koulussa alkoi mennä huonosti, he uskoivat, että motivoituisin, jos saisin luvan olla pääkaupunkiseudulla. Vanhempani ovat aika paljon ”suomalaistuneet”, ja he ymmärtävät, että minä elän täällä tällä tavalla, vaikka minun onkin huomioitava myös oma kulttuurini. Paitsi että meidän tavat ovat erilaiset, vanhempieni silmissä olen myös paljon nuorempi kuin mitä olisin täysin suomalaisin silmin katsottuna. Meidän sudanilaisesta kulttuurista katsottuna on shokki, jos muuttaa yksin asumaan alaikäisenä. Perheen kanssa asumista pidetään tärkeänä, mutta vanhempani kuitenkin tietävät, että Suomessa alaikäisenä yksin asuminen on mahdollista.” (Maklin Ugusuk)
”Olen muuttanut Juvalta opiskelemaan Helsinkiin Kallion lukioon. Arki Helsingissä on ollut rauhallista, ja olen saanut hoidettua asioita hyvään tahtiin. Vapaa-ajalla pelaan futista uudessa joukkueessa ja laulan kuorossa. Haaveilen hyvästä elämästä, että pääsisin tekemään juttuja, joista tykkään ilman turhaa stressiä. Seikkailut on kivoja, mutta en halua niistä yliannostusta. Tulevaisuudessa en halua asua kaupungissa, sillä täällä ei ole ikinä täysin omaa paikkaa vaan joka paikassa on ihmisiä. Lukion jälkeen haluaisin opiskella yliopistolla esimerkiksi historiaa, valtiotieteitä tai jotain opetukseen liittyvää. Olisi hienoa olla professori ja saada luennoida muille asioista joihin koen mielenkiintoa. Tykkään ilmaista itseäni, puhua ihmisille ja harrastella, mutta esimerkiksi näyttelijäntyö ammattina ei kuitenkaan lämmitä. Kallion lukioon halusin päästä puhumaan, väittelemään ja kehittämään itseäni.” (Harri Hirvonen)
Kuvat ja teksti: Miisa Kaartinen