Minä ja Angkor Wat

Barcelonassa Sagrada Família -kirkon edustalla. Kuva: Viola Virtamo.

Luin kesällä Hanhiemon satuaarretta, tiedättehän sen kapean pitkulaisen kirjan, jossa on iloinen ja lempeä kuvitus. Kirjassa on satu Tipu Tipistä, jonka päähän pudota kopsahtaa tammenterho eräänä päivänä. ”Oi-joi, se sanoi. Taivas putoaa alas. Minun pitää mennä kertomaan kuninkaalle.”

Sitten Tipu Tip juoksi ja juoksi sekä sai mukaansa Kukko Lukon, Ankka Vankan ynnä muita. Kaikki touhottivat kertomaan kuninkaalle uutista. Sitten vastaan tuli Kettu Pettu, joka lupasi kertoa oikotien kuninkaan luo. No, siivekkäät päätyivät – ei kuninkaan linnaan, vaan ketun ja sen poikien ruuaksi.

”Niinpä kuningas ei koskaan saanut kuulla, että taivas oli pudonnut Tipu Tipin päälle. Mutta eihän sillä niin väliä olekaan.”

Jos Tipu Tip eläisi nyt, se olisi ottanut heti tammen alla selfien ja jatkanut ryhmäkuvilla. Viimeisessä kuvassa hanhet, kanat ja ketut olisivat katsoneet kameraa ryhmä-selfiessä. On tärkeätä dokumentoida, jos taivas uhkaa pudota.

Olen yrittänyt löytää syyn tai syitä omakuvien eli selfieiden ujuttautumiselle ihmisen elämään. Miksi on tärkeää, että olen kuvannut itseni eri paikoissa, tilanteissa, tapahtumissa ja kokoonpanoissa? Miksi haluan jakaa näitä omakuvia, miksi some täyttyy selfieistä ja ryhmä-selfieistä?

Kun tutkittua tietoa ei ole, turvaudun subjektiivisiin oletuksiin.

1. Oletus: dokumentointi. Selfie on nopea ja helppo tapa dokumentoida omaa elämää. Been there, done that. Kännykkäkameran laukaisijan kevyt painallus on paljon vaivattomampaa dokumentointia kuin kirjoittaminen päiväkirjaan tai kuvien liimaaminen albumiin. Puhumattakaan muotokuvien maalaamisesta. Dokumentointi on yhtä vanha kuin ihmiskunta, vain välineet vaihtelevat. Ero klassiseen dokumentointiin lienee siinä, että tekijä itse on aina mukana kuvassa. Objekti on myös subjekti. Dokumentointi on todistus olemassa olosta kuolevaisten maailmassa. Dokumentointi, näin oletan, on selfieiden laaja juurisyy, josta versoo muitakin motiiveja.

2. Oletus: tarinointi. Selfieillä kerromme paitsi elämänmenostamme myös tapahtumista, perhesuhteista ja sosiaalisista viiteryhmistä. Katsokaa, näin minä elän, juhlin, harrastan, lomailen! Näissä piireissä liikun, tällaisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa vietän aikaani. Vuodenkierto, kansalliset juhlat, perhetapahtumat, lomat ovat selfieissä samaa viitetaustaa kuin perhealbumeiden kuvat häistä ja hautajaisista, hiekkarannoilta ja jalkapalloharjoituksista. Erotuksena vanhoihin 60-vuotispäiväkuviin, sankarin itse kuvaamat kasvot hymyilevät etualalla, kukkakimput ja lahjamaljakot ovat jääneet taustalle

3. Oletus: matkakertomus, liittyy edelliseen. Selfieillä kerrotaan, joskus hyvinkin tarkasti ja reaaliaikaisesti matkoista. Katsokaa, tässä hymyilen Hua Hinissä vihreän curryn vieressä! Tässä minä ja Angkor Wat tai minä ja Julma Ölkky! Erona takavuosien matkakuviin omat kasvot ovat aina etualalla. Aina Angkor Watia tai Julmaa Ölkkyä ei paljoa näy. Suuri arvoitus on, jääkö Angkor Watista ja Julmasta Ölkystä tunteisiin tai muistiin muuta kuin sopivan selfie-paikan ja -ajan metsästys.

4. Oletus: halu kuulua (fani)joukkoon. Taiteilijoiden, poliitikkojen, viihdetähtien ja urheilijoiden nykyisiin tehtäviin kuuluu poseerata osana ihailijan selfietä. Tässä minä ja Lauri Markkanen! Minä ja Rosa Liksom! Yleensä joukkoon, johon halutaan kuulua vaikkapa vain kuvan kautta, liittyy hyväksyttävyys. Harva ottaa itsestään kuvia mielenosoituksessa, jossa enemmistö on naamioitunut tai huputtanut päänsä.

5. Oletus: egon vankistus eli elvistely. Ellei ole ihan varma omasta merkityksestään maailmankaikkeudessa, oikeassa ympäristössä ja seurassa otetut selfiet voivat auttaa. Inhimillistä turhamaisuutta ei koskaan kannata aliarvioida. Selfie suljetussa tärkeän joukon tilaisuudessa, pitää ehdottomasti ottaa ja jakaa. Ilohan jää suppeaksi, jos kukaan muu ei saa tietää, että MINÄ olin siellä. Amerikkalaismallinen photo line -käytäntö korkean tason tilaisuuksissa on sukua egoselfieille. Siinä ihmiset marssivat tiuhaan tahtiin yksi kerrallaan merkkihenkilön luo, tapahtuu kättely, joka kuvataan ja sitten seuraava. Samaan sarjaan kuuluu selfie paikasta, johon vain harvalla on pääsy, enkä tarkoita tässä vankiloita.

6. Oletus: etäisyyden lyhennys. Selfie korvaa postikortin, puhelun, hyvänyönsuukon, halauksen, vitsin ja varmasti paljon muutakin. Kun maantieteellinen etäisyys estää lähikommunikoinnin, selfie melkein tuo ihmisen paikalle. Selfie voi paikata poissaolon mahdollisesti synnyttämää huonoa omaatuntoa jolloin se toimii itseterapiana.

7. Oletus: käsitys maailmanjärjestyksestä. Keskiajalla opittiin, että maa kiertää aurinkoa, eikä päinvastoin. Selfieitä katsellessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että ihminen on tuupannut auringon sivuun ja kuvannut itsensä aurinkokunnan keskukseksi. Ihminen on keskellä ja kaiken mitta. Kaikki muu on taustaa omille kasvoille. Tähän käsitykseen vaikuttaa aika, vuodet yleensä tuovat suhteellisuudentajua.

8. Oletus: Ehkä selfieiden syvin motiivi kuitenkin on halu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Katsokaa, tällainen olen, tältä näytän nyt, tykkäättehän minusta!

Selfieitä voi käyttää myös törkeilyyn ja pelotteluun. On pornopitoisia kuvia ja raakoja kuvia ruumiiden kanssa. Nämä selfiet ovat marginaalissa. Onneksi.

Mennään takaisin Tipu Tip -satuun. En usko, että Kettu Pettu olisi ottanut ryhmä-selfien poikastensa kanssa siipikarja-aterian päätteeksi. Kettukin olisi tiennyt, että kuva olisi kerännyt pisteitä korkeintaan kettujen joukossa, jos niissäkään.

Reetta Meriläinen


Reetta Meriläinen on Patricia Seppälän säätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja tehnyt elämäntyönsä tekstien parissa, ensin toimittajana, sitten päätoimittajana Helsingin Sanomissa. Ihailee asioihin ja ihmisiiin syventyvää kuvaamista. On aina pitänyt työskentelystä ihmisten kanssa, jotta maailma paranisi edes vähän. Tällä hetkellä lähellä sydäntä on Naisten Pankki, maailman köyhimpien naisten tueksi tehtävä työ.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.