Kuka sodasta puhuu?
Kenen ääni kuuluu, kun puhutaan Ukrainan sodasta? Ukrainassa on käyty sotaa jo yli puolitoista vuotta, eikä sitä saa unohtaa.
Antamassaan haastattelussa vuonna 2015 taiteilija ja taiteen tutkija Kerstin Hamilton liittää sanan dokumentaarisuus taiteilijoihin, jotka ovat sosiaalisesti sitoutuneita ja työskentelevät todellisuuden kanssa. Näin haluaisin määritellä myös itseni tekijänä.
Journalistit ja dokumentaristit ovat kautta historian kuvanneet erilaisia kriisejä, sotia ja ihmisiä, joita ne koskettavat. Tällä on tärkeä tiedon sekä tunteen välityksen rooli. Kirjailija-kriitikko Susan Sontagin mukaan kuvat kärsimyksestä, joka tapahtuu toisaalla, tekevät kärsimyksen tapahtumasta totta sen katsojalle, joilla on etuoikeus valita jättääkö se huomiotta. Taiteilija ja taiteen tohtori Teemu Mäki sanoi paneelikeskustelussa 21.9.2023, että taide tekee kokemuksellisesti totta asioista, jotka tiedettiin muttei otettu riittävän vakavasti. Muun muassa näistä syistä Ukrainassa käytävästä sodasta tulee näyttää kuvia ja keskustella siitä kuvien kautta.
Kun kuva välittää viestiä sen katsojalle, se on samalla kuvattavalle poliittinen tila esittää vaatimuksia ja toimia aktiivisena toimijana. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022 mietin, kenen ääni kuuluu ja minkälainen kuvasto sodasta saa eniten tilaa. Huomasin kaipaavani henkilökohtaisia tarinoita ihmisiltä, joiden elämä on sodan myötä merkittävästi muuttunut. Tarinoita vastarinnasta, toimijuudesta ja valinnoista.
Tapasimme viime keväänä venäläisen aktivistin Alexin kanssa, kun työstin opinnäytetyötäni Lab muotoiluinstituuttiin yhteistyössä Ylen kanssa. Alexin tarina ja kahden Suomessa asuvan ukrainalaisen ystävyksen tarinat mielenosoittamisesta julkaistiin videoita, valokuvia ja tekstiä sisältävässä featureartikkelissa Yhdessä sotaa vastaan Ylen sivulla 9.4.2023. Halusin jatkaa työskentelyä aiheen parissa ja tuoda tarinan uuteen esitysmuotoon, näyttelyyn. As a Russian, You Cannot Be Silent -videoinstallaatio on Alexin puheenvuoro kotimaansa käymää sotaa vastaan.
Haastatteluissa Alex kertoo tekemistään valinnoista, sodan vastaisesta aktivismistaan ja sen aiheuttamista haasteista Venäjällä. Alex teki ratkaisevan päätöksen sodan ensimmäisenä päivänä julkaisemalla sodan vastaisen somepostauksen omilla kasvoillaan. Kotimaassaan oppositioliikkeessä toiminut aktivisti ei ollut aiemmin jakanut mielipiteitään julkisesti netissä, koska se olisi ollut liian vaarallista. Ilman somenäkyvyyttäkin viranomaiset lukivat hänen yksityisviestejään, jonka lisäksi hän koki Venäjällä vaikeuksia työpaikalla sekä suoraa väkivaltaa. Suomeen 2017 paennut Alex ei voi enää palata kotimaahansa, koska hänen toiminnastaan voitaisiin langettaa vuosien vankeustuomio.
Erityisesti tilanteessa, jossa kuvattavan turvallisuus on uhattuna, tulee julkaisusta ja sen riskeistä puhua tarkkaan. Aktivistina Alex on tehnyt valinnan asettaa itsensä alttiiksi ajamansa asian puolesta, koska näkee sen tärkeäksi.
Halun jakaa itse tarinansa kameralle tulisi aina olla edellytys, kun puhutaan haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Aktivistit ja poliitikot ovat tehneet valinnan näkyä ja vaikuttaa, kun taas sotaa pakenevat yksityishenkilöt eivät. Jokaisella kriisin kohdanneella on omakohtainen tarina, mutta jokaisen yksityishenkilön ei tarvitse jakaa omia traumojaan kameralle. Ylen artikkelissa esiintyvät ystävykset Olena ja Milana valitsivat jättäytyä pois näyttelystä ja kunnioitan heidän valintaansa päättää itse omasta yksityisyydestään.
Alex sen sijaan ei ole teoksen kohde, vaan aktiivinen toimija. Hän on aktivisti, joka edistää Venäjän demokratiakehitystä ja sodan vastaista työtä. Yhteistyömme kautta hän saa asialleen näkyvyyttä ja yhdessä osallistumme sodan vastaiseen työhön. Videoinstallaation kautta haluan paitsi tehdä näkyväksi Alexin arvokkaan työn rauhan puolesta, myös nostaa esiin aktiivisia toimijoita, erilaisia venäläisiä ja moninaistaa keskustelua sodasta. Toivon, että Alexin esimerkki auttaa myös muita venäläisiä osallistumaan aktiivisesti sodan vastaiseen työhön, sanomaan mielipiteensä ääneen ja ajattelemaan itse.
Videoinstallaation lisäksi halusin näyttelyyn osallistavan teoksen. Koska näyttelyni käsittelee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, halusin tarjota osan tilasta ukrainalaisille ja heidän kuvilleen. Järjestimme Off Focus? Visualizing My values -valokuvaterapia työpajan ukrainalaisille yhdessä Terapiatalo Tunnetilan psykoterapeutin Maiju Tokolan kanssa. Kuuden tunnin työpaja pidettiin syyskuussa 2023 Lahden kirjastossa ja siihen osallistui neljä henkeä, jotka olivat motivoituneita pohtimaan tuntemuksiaan, muistojaan ja voimavarojaan valokuvan keinoin.
Tutustuimme toistemme tarinoihin keskusteluiden ja kuvien kautta. Ennakkotehtävänä olimme pyytäneet osallistujia tuomaan kolme omasta historiasta tärkeäksi nousevaa kuvaa. Kuvissa näkyi muun muassa ystäviä ja perhettä, tuttuja paikkoja, kauniita maisemia, jonka lisäksi oli oma- sekä lapsuuskuvia. Annoimme jokaiselle pienen coolpix-digikameran ja kuvaustehtävän; ota ainakin kolme kuvaa, jotka peilaavat tuomiesi kuvien teemoja tässä hetkessä ja ympäristössä. Tunnin päästä pääsimme taas katsomaan huikeita kuvia ja keskustelemaan niistä. Vaikka aiheen valitseminen tuntui osasta aluksi vaikealta ja aika oli rajattu, jokainen onnistui saamaan ajatuksella toteutettuja ja merkityksellisiä kuvia.
Ukrainassa käytävä sota ja sen aiheuttama epävarmuus, kärsimys ja koti-ikävä olivat väistämättä läsnä, ja siitä nouseville tunteille annettiin tilaa. Tunnelma oli liikuttunut ja monelle sodasta puhuminen oli varmasti myös vaikeaa. Osasin odottaa, että työpajaan osallistujilla tulee olemaan traumaattisia kokemuksia, joiden työstämiseen minulla ei ole riittävästi työkaluja yksin. Siksi halusin alusta lähtien toteuttaa työpajan yhteistyössä mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Kesällä osallistuin itse Maiju Tokolan ja Elina Brotheruksen Minusta on moneksi -valokuvaterapia työpajaa, josta sain valtavasti irti. Pidin työpajan ideasta ja ilahduksekseni Maiju innostui järjestämään kanssani valokuvaterapia työpajaa ukrainalaisille.
Yhdessä haimme kuvista merkityksiä ja tutkimme niiden herättämiä tunteita. Pohdimme kysymyksiä, mikä näistä hetkistä ja kuvista tekee tärkeitä juuri nyt? Miten kuvalla voi kertoa omasta elämästä ja tunteista? Mikä auttaa jatkamaan eteenpäin? Työpajan teemana oli voimavarojen tunnistaminen ja kuvaaminen sota-aikana. Keskusteluissa korostui ihmismielen sitkeys, sisäiset voimavarat ja toiveikkuus.
Oli häkellyttävää kuulla, miten monelle tämä tila oli ainoita paikkoja, joissa on saanut avoimesti mahdollisuuden puhua omista huolistaan ja itkeä. Tila, jossa ei tarvitse olla vahva omille lapsille, Ukrainassa asuville sukulaisille tai itselleen. Tila, jossa saa itse tulla nähdyksi ja tuetuksi. Työpajan lopuksi niin meitä vetäjiä, osallistujia sekä tulkkia yhdisti kiitollisuus yhteisestä päivästä. Ihmiset toivoivat, ettei päivä olisi päättynyt vielä, kun ryhmässä oli ollut niin turvallinen ja innostava tunnelma. Toivon, että osallistujille jäisi työpajasta käteen työkaluja käsitellä vaikeita tunteita ja ilmaista itseä kuvan keinoin.
Olen huomannut, että koko Ukrainan sotaa käsittelevän projektin aikana olen pitänyt surun ammatillisen etäisyyden päässä, mutta samalla toisten ilo ja innostus ovat koskettaneet minua syvästi. Työpajassa hymyilin poskeni kipeäksi kuunnellessani voimauttavista muistoista. Ripustuksessa hypin paikoillani taputtaen käsiä yhteen kun näin, miten hienolta näyttely kokonaisuus alkoi näyttää ja miten motivoituneita ja innoissaan ryhmäläiset olivat.
Tämä projekti on opettanut minulle valtavasti ihmisten kanssa työskentelystä. Haluan työskennellä todellisuuden kanssa, osallistua ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan kuvan keinoin. Nostaa tärkeäksi kokemiani aiheita ja kohdata erilaisia ihmisiä.
Susanna Pesonen (s. 1996) on Helsingissä asuva valokuvaaja, elokuvantekijä ja aktivisti. Pesonen työskentelee dokumentaristisen ja journalistisen kuvan parissa, yhdistäen itse kuvattua ja lainattua materiaalia. Hänen työskentelynsä keskiössä on usein yhteiskunnalliset ilmiöt ja henkilötarinat, jonka lisäksi hän työskentelee myös omakuvan parissa. Hän on valmistunut LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023 sekä opiskellut Skotlannissa Edinburgh College of artissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyssä Skotlannissa sekä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Pesonen työskentelee freelancer kuvaajana sekä visuaalisena journalistina Ylellä.
Doing What Matters in Times of Stress -näyttely on esillä Lahdessa Galleria Uudessa Kipinässä 13.9.-1.10.2023.
Artikkelin aloituskuva: Doing What Matters in Times of Stress -näyttelyn ripustus Galleria Uuden Kipinän seinille. Kuvassa Susanna Pesonen ripustaa Off Focus? Visualizing My Values -valokuvaterapia työpajaan osallistuneen Valeriia Ozhovan kuvia yhdessä tämän kanssa ennen avajaisia. Kuva: Freyli.