Heidi Tirrille kunniamaininta Uusi kuvajournalisti -sarjassa
Heidi Tirri sai Kuvajournalismi 2021 -kilpailun Uusi kuvajournalisti -sarjassa kunniamaininnan. Alla olevassa tekstissä hän kertoo sarjasta, jossa kuvasi taksikuskien pandemianaikaista arkea.
Kelmeää keltaista antava valo on taksin katolla kaunis. Asiakkaalle. Se tarkoittaa varmaa ja lämmintä kyytiä määränpäähän. Konttiin ja takapenkille mahtuvat niin tavarat kuin ilot ja surut. Joskus valoa on pitänyt jonottaa, ja kauan. Vuoden 2021 alussa tilanne oli kuitenkin toinen. Jonoissa taksitolpilla seisoivat kuskit autoineen asiakkaita odottamassa.
Kuvasin vuoden 2021 aikana taksikuskien ja -yrittäjien arkea ja elämää koronapandemian aikana, osin Patricia Seppälän säätiön myöntämän apurahan turvin. Hankkeen idea syntyi tammikuussa 2021 median välittämästä keskustelusta siitä, kuinka eri tavoin koronapandemia vaikutti eri ammattiryhmien elämään ja arkeen aikana, jolloin rokotukset olivat vasta alkamassa. Oli ja on heitä, jotka voivat osallistua palavereihin kotona reikäisissä kalsareissaan Zoomin välityksellä ja heitä, jotka päivittäin työssään altistivat itsensä virukselle etätyömahdollisuuden puuttuessa. Lisäksi yhteiskunnan tiettyjen toimintojen sulkeutumisen ja asiakasvirran tyrehtymisen myötä tiettyjen ammattiryhmien tulot romahtivat. Keskustelun piirtämä tilanne kulminoitui taksikuskeihin. Heidän työtilansa on aivan liian pieni riittävien etäisyyksien ylläpitämiseen, suojavaatetus ei työn laadun voinut vuoksi olla järeä, ja lisäksi koronan vaikutus heidän työtilanteeseensa oli radikaalisti negatiivinen varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa taksiuudistuksen myötä liikennöivien autojen määrä oli massiivinen verrattuna kysyntään.
Sarjan visuaalinen tyyli ja kerronta sai alkunsa ja muotonsa tammikuussa 2021 visuaalisen journalismin maisteriopintoihini kuuluvalla reportaasikurssilla. Hankkeen alussa keskityin kuvaamaan pääkaupunkiseudulla. Harhailin taksitolpilla ja istuin kuskien kyydissä. Auto ei juurikaan liikkunut, mitään ei oikeastaan tapahtunut. Tupakkaa kului, puhelinta selattiin, jumpattiin. Etupäässä istuttiin. Tunnelma oli pysähtynyt ja odottava, välillä vaihdettiin taksitolppaa kyydin toivossa. Kuskit kertoivat työvuoroistaan ilman ainoatakaan kyytiä. Perheellä ei välttämättä juurikaan muuta tulonlähdettä ollut, ja toisaalta samalla osa perheenjäsenistä saattoi kuulua riskiryhmään. Silti oli istumaan ja odottamaan lähdettävä. Kalustoa myytiin.
Kevään jälkeen keskityin kuvaamaan Keski- ja Pohjois-Suomessa, pienillä paikkakunnilla ja haja-asutusalueilla, esimerkiksi Yli-Iissä, Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä kuskit pääsäätöisesti odottelivat kyytejä kotonaan tai pienen pitäjän kahvilassa. Kun baarit pysyttelivät kiinni, ei viikonloppujakaan ralleiksi tarvinnut kutsua. Odotteluksi aika pitkälti meni, vaikka osaa kuskeista työllistivätkin esimerkiksi koronatestikuljetukset terveyskeskusten ja laboratorioiden välillä. Matka saattoi olla pitkähkö ja takapenkki tyhjä, mutta peräkontissa matkasi yksi, joitakin testejä sisältävä ja hyvin pakattu laukku.
Yhteiskunta on avautunut, ihmiset liikkuvat, ei ainoastaan koronatestit, ja mittari käy. Hanke ja taksien kuvaaminen on omalta osaltani päättynyt. Työ editoinnin parissa kuitenkin jatkuu, sillä pidempi sarja taksikuskeista tullaan julkaisemaan syksyllä 2022 ilmestyvässä dokumentaarisen valokuvan kokoomateoksessa.
Artikkelikuva: Taksinkuljettaja näkee Helsingin ruutuina. Rautatieasema sijaitsee ruudussa numero yksi, joka kuuluu Kluuvin alueeseen.
Heidi Tirri on helsinkiläinen kuvaaja, jota kiehtoo ihminen; arjen ilmiöt ja todellisuudet, joissa elämme. Työssään freelancerina ja viestinnän asiantuntijana hän tekee still- ja videomuotoista dokumentaarista tuotantoa. Heidin on opiskellut ja valmistuu pian maisteriksi visuaalisen journalismin maisteriohjelmasta Tampereen yliopistosta. Lisäksi hän on opiskellut dokumentaarista elokuvaa Aalto-yliopistossa ja valokuvausta The New York Institute of Photography -oppilaitoksessa.
IG:@heidi_tirri_photography