Neljäs Poliittisen valokuvan festivaali on Mahdollisuus

Maaliskuussa käynnistyvä Poliittisen valokuvan festivaali (PVF) kysyy: Miten toimia? Miten ihmiset voivat elää planeetalla tasapainossa muiden elollisten olentojen kanssa? Mitä pitäisi tehdä, kun usko ongelmien ratkaisuun poliittisen päätöksenteon avulla on hiipunut ja raja parlamentaarisen vallan ja globaalin taloudellisen vallan välillä hämärtyy. Festivaali vastustaa käsitystä siitä, että asioihin ei voi vaikuttaa ja nostaa esiin valokuvahankkeita, jotka käsittelevät pienempiä ja isompia muutoksia ja vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja elää. Muutokset voivat olla henkilökohtaisia elämäntapavalintoja tai ne voivat tähdätä laajempaan murrokseen yhteiskunnan tai taloudellisen vallan rakenteissa.

Festivaali järjesti tuellamme avoimen hankehaun ja pääsimme tukemaan Airin Bahmanin, Touko Hujasen, Linda Mannerin & Ella Kiviniemen sekä Patrik Rastenbergerin & Sergio Prudantin projekteja. Pyysimme tekijöitä kertomaan projekteistaan.

TOUKO HUJANEN projektistaan METSÄPERHE:

Lasse Nordlund (s. 1965) on Suomessa tiettävästi tällä hetkellä ainut ihminen, jolla on pitkäjänteistä kokemusta täysin omavaraisesta elämästä. Nordlund eli Pohjois-Karjalassa metsässä yli 20 vuotta omavaraisesti. Vähimmillään Lasse on käyttänyt rahaa 50 euroa vuodessa. Nyt Lasse ja hänen kumppaninsa Maria Dorff asuvat Valtimolla kahden lapsen kanssa. Pariskunnasta on viime vuosina tullut niin sanotun “jälkifossiilisen” liikkeen keskeisiä vaikuttajia Suomessa. Lasse ja Maria ovat perustamassa Suomen ensimmäistä ja maailmassakin ainutlaatuista omavaraopistoa, joka aloittaa vuonna 2020.

Heinäkuu 2018 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kuumin kuukausi. Ennätyskesän jälkeen julkaistu IPCC:n ilmastoraportti herätti kansainvälisen yhteisön reagoimaan ilmastonmuutokseen. Energiapolitiikka, ruuan ja hyödykkeiden tuotanto sekä kasvutalouden kritiikki ovat kaikki erittäin akuutteja teemoja ja liittyvät suoraan Nordlundin ja Dorffin elämäntapakokeiluun ja omavaraopiston perustamiseen. Pariskunnan elämäntavan keskiössä on halu valmistaa mahdollisimman monet käyttämistään esineistä itse ja he ovat vahvasti teknologiakriittisiä.

Jälkifossiilinen liike ei keskity pelkästään vallitsevan elämäntavan kritiikkiin vaan pyrkii kokeilemaan ja tarkastelemaan vaihtoehtoisia toimintamalleja ja keräämään tietotaitoa elämästä ilman fossiilisia polttoaineita.

ELLA KIVINIEMI ja LINDA MANNER projektistaan MEILLÄ/UTOPIA:

Olemme aiemmin kuvanneet yhdessä kuvat ilmastonmuutosta käsittelevään tietokirjaan Hyvän sään aikana – mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken (Into Kustannus, 2017). Olimme jo tuolloin kiinnostuneet asumisyhteisöistä ekologisena valintana, mutta aihetta ei ehditty käsitellä kirjassa syvällisesti. Festivaali tarjosi meille mahdollisuuden pohtia yhteisöasumista ympäristönäkökulman lisäksi myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden sekä kulttuurin muutoksen kannalta. Yhteisöasuminen on orastavasta suosiostaan huolimatta vielä marginaalista.

Voisiko yhteisöasuminen vähentää yksinäisyyttä, pienentää kulutusta ja opettaa ihmisiä kollektiiviseen vastuunkantoon, huomioimaan toisiaan ja tuntemaan kokemusta “meistä”? Nämä asiat  ovat kaikki keskeisiä tulevaisuuden suurten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta. Tiedostamme, että yhdessä toimimiseen liittyy haasteita, jotka ovat tehneet joistakin menneistä yhteisökokeiluista saavuttamattomia utopioita. Valokuvamme ja videomme dokumentoivat nykypäivän asuinyhteisöjen arkea, jossa pohditaan jatkuvasti vastausta siihen, mistä koostuu hyvä elämä. Kuvat kutsuvat visioimaan tulevaisuuden elämänmuotoa, jossa yhdistyisi ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys sekä mahdollisuus uudenlaiseen yhteisöllisyyteen kulttuurissamme.

Ella Kiviniemen ja Linda Mannerin kuvat ovat esillä kulttuurikeskus Stoassa 8.3.-18.4.2019.

PATRIK RASTENBERGER & SERGIO PRUDANT projektistaan KÜME MOGÑEN – TERVE MIELI TERVEESSÄ MAASSA?

Lähdimme kehittämään hanketta PVF:n projekti-hakuun. Haku antoi mahdollisuuden kehittää ideaali-projekti; mitä haluaisimme tehdä jos saisimme lähes vapaat kädet. Ajatuksena oli yhdistää Sergion tutkimuksellinen työ ja asiantuntemus dokumentaariseen valokuvaukseen. Päätimme lähteä Chileen tutkimaan Mapuche-kansan käsitystä hyvästä elämästä ja heidän suhdettaan luontoon. Mielestämme aihe on ajankohtainen ja globaali sekä puhuttelisi myös suomalaista ja länsimaista yleisöä.

Lähestyimme aihettamme mielenterveyden kautta. Siitä aihe laajeni alkuperäiskansan ja teollistuneen kulttuurin maailmankuvan eroihin ja luontosuhteeseen. Mapucheilta on viety mahdollisuus elää oman filosofiansa mukaisesti. Koska heillä ei ole luonnonvaraisia metsiä, heidän ideaalinsa terveestä elämästä on mahdoton toteuttaa. Terveydestä ja yhteydestä luontoon on tullut poliittinen kysymys. Mutta voiko aikaa kääntää taaksepäin? Miten voisi vastustaa kehitystä, joka ei välttämättä ole editystä?

AIRIN BAHMANI projektistaan YHDENVERTAISIA VUORILLA:

Länsimaissa harvemmin tiedetään Lähi-idässä toimivista poliittisista liikkeistä, jotka työskentelevät äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa vapaamman yhteiskunnan ja sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta. Osa näistä liikkeistä elää arvomaailmansa mukaisesti virallisten valtiollisten järjestelmien ulkopuolella. Uutiskuvasto ja -sisällöt keskittyvät tavallisesti väkivaltaan, humanitaariseen ahdinkoon tai Lähi-idän ihmisiin pelkkinä uhreina. Siksi valitsin aiheekseni yhden tällaisen liikkeen. Halusin näyttää sen suomalaiselle yleisölle.

Iran ei takaa kansalaisilleen yhdenvertaisia oikeuksia, vaan Iranissa on sukupuoleen, etniseen taustaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää, räikeää sosioekonomista epätasa-arvoisuutta ja vakavia puutteita poliittisten vapauksien toteutumisessa. Näiden yhteiskunnallisten epäkohtien pakottamina lukuisat Iranin kurdit ovat omistautuneet rakentamaan yhdenvertaisempaa, yhteiskuntaihanteidensa mukaista elämisen muotoa – maanpaossa Iranin ja Irakin välisessä vuoristossa. Projektini tarkastelee myös sitä, kuinka maanpaossa toimiva liike pyrkii vaalimaan omassa toiminnassaan ja olemassaolossaan sellaisia yhteiskunnallisia parannuksia, kuten naisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, joita se ajaa kaikkialle Iraniin.

Poliittisen valokuvan festivaalin näyttelyt ovat avoinna Suomen valokuvataiteen museossa 8.3.–26.5.2019 ja kulttuurikeskus Stoassa 8.3.-18.4.2019. Festivaalinäyttely avautuu myös Pertin Valinta – Sekotavarakauppa ja Galleriaan maaliskuun aikana. Poliittisen valokuvan festivaali on kantaaottavalle valokuvaukselle omistettu monitaiteinen tapahtuma. Festivaali kannustaa valokuvaajia, taiteilijoita, tutkijoita ja yleisöä osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen.

Artikkelin aloituskuva: Delnya pakeni 18-vuotiaana silloista aviomiestään vuoristoon ja toimii nyt aktiivisesti naisten oikeuksien parantamiseksi maanpaossa. Kuva: Airin Bahmani, 2018.