Kahtaalla

Voiko ihminen kuulua kahtaalle, samaan aikaan tänne ja toisaalle?

Valokuvaprojektini nimi Kahtaalla viittaa maahanmuuttajien tai kahden kulttuurin välillä elävien ihmisten elämän ja identiteetin kahtalaisuuteen. Arkea eletään täällä, mutta osa itsestä on toisaalla. Koti on siellä ja täällä, kahtaalla, ja samaan aikaan maantieteelliset rajat ylittävässä, osin kuvitteellisessa kahden kulttuurin kohtaamispisteessä. Kirjailija Gaël Faye kutsuu tätä ”maaksi meidän sisällämme”.

Wata, Varissuo 2018.

Käsittelen Kahtaalla-valokuvaprojektissani kodin, kuulumisen ja ulkopuolisuuden tematiikkaa Turun Varissuon lähiön ulkomaalaistaustaisen väestön keskuudessa. Varissuo on Suomen kansainvälisimpiä lähiöitä. Alueen noin 9 000 asukasta edustaa yli 80 kansallisuutta.

Julkisessa keskustelussa maahanmuuttajat niputetaan yhdeksi ryhmäksi, mutta Varissuo rikkoo yhdenmukaisuuden mielikuvaa. Osa asukkaista on tullut pakolaisina ja osa työn tai perheen vuoksi. Osa on syntynyt Suomessa ja osa muuttanut tänne vanhuuden kynnyksellä.

Muutto uuteen maahan vaatii elämän ja osin identiteetin uudelleen rakentamista. Kaikki kielestä arkisiin tervehtimisen tapoihin ja yhteiskunnan käytännöistä jopa ammattiin on opeteltava uusiksi. Jo eletty elämä, muistot, kieli, kulttuuri ja läheiset ihmiset sitovat silti kotimaahan.

Mohamed, Varissuo 2018.

Huone 2, Varissuo 2018.

Olen muotokuvannut ihmisiä heidän kodeissaan Mamiya Rb67 -kameralla ja haastatellut heitä heidän tarinoistaan. Olen myös kuvannut ihmisille merkittäviä paikkoja ja esineitä.

Projektini suurin haaste on ollut löytää sopivia kuvattavia. Olen tavoittanut ihmisiä esimerkiksi osallistumalla monikulttuuristen järjestöjen ja yhdistysten tapahtumiin. Osa ihmisistä on löytynyt kadulta päädyttyämme juttusille tai puskaradion kautta.

Olen kiitollinen jokaiselle projektiini osallistuneelle ja tarinansa jakaneelle ihmiselle. Dokumentaarisena valokuvaajana olen etuoikeutettu ihmisten avatessa kotinsa ja sydämensä ovet minulle. Valokuvaamiseen liittyy vastuuta: kuvien on tehtävä oikeutta ihmiselle ja hänen tarinalleen kunnioittavalla tavalla.

Kahtaalla-projektissa vastuu on erityisen suuri. Moni kuvaamani ihminen kokee, etteivät ulkomaalaistaustaiset ihmiset saa ääntään kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi Varissuo, joka heidän mielestään on rauhallinen ja suvaitsevainen paikka elää, nostetaan mediassa esiin ongelmalähiönä.

Omar, Varissuo 2018.

Parveke, Varissuo 2018.

Tarinat kodista ja kuulumisesta Varissuolla ovat myös tarinoita kaipauksesta ja ulkopuolisuudesta. Kukaan ei jätä kotimaataan kevein perustein. Uuden elämän rakentaminen toiseen maahan on valtava haaste ja vaatii ponnisteluja.

Ihmisen on aloitettava kaikki monin tavoin alusta. Lisäksi syrjivät asenteet vaikeuttavat sopeutumista ja oman paikan löytämistä. Yksinäisyys on monelle vasta Suomeen tulleelle raskasta.

”Meille osoitetaan joka päivä, ettei tämä maa kuulu meille. Miten voin kasvattaa lapseni osaksi suomalaista yhteiskuntaa?”, kysyi Afganistanista Suomeen pakolaisena tullut mies.

Aika auttaa monia. Mielekäs tekeminen ja sosiaalinen verkosto auttavat luomaan oman elämän. Kaipaus ei silti katoa. Etenkin pakolaisena Suomeen tulleet kantavat jatkuvaa huolta kotimaahan jääneistä läheisistä. Moni tietää, ettei näe sukulaisiaan vuosiin – tai välttämättä koskaan.

Muistot tuovat myös jatkuvuutta. Syksyn kirpeät aamut, valon heijastus seinässä tai meren tuoksu voivat muistuttaa kotimaasta ja tuoda tunteen tuttuudesta, kotoisuudesta. Monille tapaamalleni ihmiselle omanmaalaisten yhteisö Suomessa on tärkeä ja tarjoaa merkityksellisen tunteen osallisuudesta.

Monien tapaamieni ihmisten tarinoissa korostuu urheus ja sinnikkyys. Vaikka ihmiset ovat läpikäyneet äärimmäisen vaikeita elämäntilanteita, moni onnistuu silti, kaikesta huolimatta, jatkamaan elämää ja olemaan onnellinen. Se on koskettavaa ja kaunista.

Maria, Varissuo 2018.

Kaksikulttuurisuus näkyy usein vahvasti ulkomaalaistaustaisten vanhempien Suomessa syntyneiden ja kasvaneiden lasten elämässä. Se on rikkaus, mutta moni joutuu myös todistamaan kelpaavuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Suomen kieli ei pysy muuttuvan suomalaisuuden perässä. Esimerkiksi monet ulkomaalaistaustaisten vanhempien Suomessa syntyneet ja kasvaneet lapset saavat kantaa koko ikänsä ”maahanmuuttajan” leimaa. Se on paitsi raskasta, myös valheellista.

Keskustellessani lasten ja nuorten kanssa löysin aidosti monikulttuuriseen Suomen. Varissuon koulut ovat Suomen kansainvälisimpiä. Siinä missä monien lasten vanhemmat vaalivat ennen kaikkea yhteyttä oman etnisen taustan jakavien ihmisten kanssa, lapsille ja nuorille etninen tausta on toissijaista. Ystävyys syntyy muiden tekijöiden kautta.

 

---

Sanni Saarinen on Turussa asuva freelancer-valokuvaaja ja toimittaja. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan uskontotiede ja opiskellut valokuvausta Madridissa Valokuvakoulu Eftissä. Hän työstää pitkäkestoisia dokumentaarisia valokuvaprojekteja ja on erityisen kiinnostunut identiteetin, kuulumisen ja monikulttuurisuuden teemoista. Hän elää myös itse kahden kulttuurin perheessä ja on asunut 10 vuotta Espanjassa ja Perussa.

www.sannisaarinen.com